sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Joulukuun aloitus!

Paljon on taas kerennyt tapahtua entisesetä päivityksestä. Lähitapaaminen oli todella mukava kokemus, joskin matka oli aika raskas, edestakaisin yhteensä 7 tuntia linja-autossa körötellen. Lähitapaamisen ohjelma oli onnistunut todella hyvin, vaikka osallistuin vain perjantaina. Tai no, olinhan mukana myös lauantaina AC:n linjoilla. Erittäin mielenkiintoista oli meditointi. Oli myös mukavaa tavata uusia ja vanhoja tuttuja opiskelun tiimoilta. On aina mukava, kun saa äänelle kasvot ja pääsee tutustumaan toisiin ihmisiin kasvotusten eikä pelkästään netin välityksellä.

Musiikista tuli arviointia takaisinpäin, korjailuja. Eipä haittaa, koska odotinkin jo sitä jotenkin. Ei siesllä virheitä ollut, vaan vastauksia pitää täydentää jonkin verran. Enkun kakkoskurssi ryhmiksenä on nyt valmis ja tulos on 8. Olen oikein tyytyväinen siihen numeroon.

Huom! Opettaja antoi ensin 7, mutta muutaman nukutun yön jälkeen vaihtoi numeroon 8, koska oli niin lähellä sitä numeroa. Tiedän, että kielioppi on minulla se heikompi osa, mutta parhaani yritän ja tähän asti se on ainakin riittänyt minulle.

Tänään alkaisi kaksi mielenkiintoista ryhmäkurssia, Ilmiö ja Rub1, mutta en oikein tiedä. Huomenna alkaisi Ge2, kiinnostaisi kyllä, mutta sitten jää taas Hi2 ja Rub1(nonstop) kesken, joten enpä tiedä. kuitenkin tuo musiikkikin pitää vielä täydentää, ja ja ja...

Lauantaina oli virallisesti Sysmässä joulun avaus. maa oli harmaa, sateine, eikä joulutunnelmaa missään-. Sain sentään Lahdesta siskoni miehensä kanssa houkuteltua tutustumaan Sysmän kauniisiin kauppoihin. Olivat oikein mielissään, lupautuivat uudestaankin tulemaan... Ja tulihan sieltä ostettuakin jotain pientä,, kuten puisia pannunalusia ja arpoja, makkaraa, glögiä, jne. Kaikki on kuitenkin kannastusta omalle kotikylälle.

Torstaina tuli leivottua pari erää keksejä ja ihana suussa sulava maustekakku. Löysin ohjeen kakkuun netistä ja voin sen tähän jakaakin.
http://www.k-ruoka.fi/reseptit/pehmea-maustekakku-minna-canthin-tapaan

Keksien ohjeet löysin uusimmasta LEIVOTAAN-lehdestä tai oikeestaan sen lehden mukana tulleesta kirjasta. Kirjassa olui monta uudistettua reseptiä, mutta myös vanhempia tuttuja reseptejä eli ei ollut ollenkaan huono ostos tuo lehti.

Lauantaiaamuna leivoin pari pellillistä luumutorttuja ennen joulumarkkinoille menoa. Pasteijat ja pullat otin sulamaan valmiiksi, piparit oli jo aikaisemmin tehty ja kun tultiin takas kotiin taas, oli kahvin aika.

Annoin myös jouluruokia pakkasesta siskolleni joululahjaksi, joten nyt on sekin asia hoidettu. Tosin kyseessä piti olla vain lanttulaatikko, mutta annoin lisänä myös porkkana-,juusto-bataatti-, ja maksalaatikon.

Kaipa se olis taas aloitettava opiskelemaan. viikonloppuna oli jotenkin niin väsynyt, että ei jaksanut paljon kouluasioita ajatella. Pyhitin viikonlopun siis lähitapaamiselle, joulumarkkinoille ja lepäämiselle.

Tulin AC:hen samalla kuuntelemaan nuorten masennuksesta ja jaksamisesta yleensäkin, mutta pelkkä etusivu näyttää olevan siellä, eikä mitään muuta. Okay, sehän alkaakin vasta kello 10.00. Olinpas hätähousu. no tässähän kerkeää hörpätä kahvit ennen sitä. Aiheet näin hyvinvointi viikolla ovat todella mielenkiintoisia ja kiva, että mukaan pääsee näin AC:n välityksellä.

Mukavaa ja rentouttavaa viikkoa kaikille!

Tsempataan opiskelussa ja oikein mukavaa joulun odotusta!

lauantai 22. marraskuuta 2014

ARVIOINTEJA, ARVIOINTEJA

No niin, nyt on enkun toka kurssi lähetetty arviointiin, huiiiiiiiiiiiiiiii! Seuraavaksi olis historian vuoro, mutta ei tänään. Koti-iltaa viettelen loppuillan, että ei ihan silmät pamaha kiinni tietokoneen ruutuun.
Hiukkasen kyllä jännittää toi enkun arviointi. Osa tehtävistä onkin jo arvioitu valmiiksi, mutta paljon on vielä arvioimatta.

Tänään laitoin uudelleen arviointipyynnön musiikin opettajalle, koska ei ollut vastannut edelliseen vielä. Saa nähdä vastaako tähänkään, katsotaan...

Tiistaina on sitten se tutoreiden tori 2, kello 18.00-19.00. Sinne on tullut tehtyä valmiiksi vähän vinkkejä opiskeluun. Taitaa olla paras tallentaa se tori, että mahdollisimman moni pääsee käyttämään vinkkejä hyödyksi.

Eilen tuli leivottua ne piparitkin valmiiksi, rapeita ja mausteisia , nam. Pitäähän sitä vierasvara olla, jos ei mene sitä ennen parempiin suihin.

Nyt tietokone jäähylle ja katsomaan ruokaa, ulkofile tuoksuu uunissa ja muussin tekoon, mars.

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!
Muistakaa myös levätä välillä.
Moikka taas!

tiistai 18. marraskuuta 2014

MIELENKIINTOISTA

Olipas mielenkiintoinen tori: Me Maailmalla. Todella kiva oli kuulla miten onnistuu opiskelu ulkomailta käsin, Englannista ja Kreikasta.
Ihania kuvia, voi sitä Kreikan väriloistoa ja Briteissä kauniita rakennuksia ja se ympäristö. En ole koskaaan kummassakaan käynyt, mutta ainahan saa haaveilla  ja ihastella.

Lueskelin eilen kirjaa: Positiivisen psykologian voima ja siitä sain paljon energiaa ja inspiraatiota päivään. Se mitä pitää itsestään selvyytenä, voi toiselle tuottaa paljon hankaluuksia.
Innostuin eilen tutkimaan historian tehtäviäkin, vaikka tarkoitus oli aloittaa vasta enkun kurssin loputtua. Luin kirjaa, tulostin aiemmin jo tehtävät ja etsin materiaaleja. Aika mielenkiintoista. Kirjoitin mielenkiintoisia kohtia vihkoon ja sieltä on helppo sitten ottaa vinkkejä tehtävien tekoon.

Monta kertaa asiaa on niin paljon, että kirjoitan vihkoon vähän alkua ja sivun numeron, Näin on helppo löytää aoikea kohta kirjasta, ei tarvitse koko kirjaa kahlata läpi uudestaan. Pätee tietenkin myös muissa aineissa.

Tänään tuli tas enkun viikon tehtävät, muutama viime viikkonenkin vielä tekemättä, mutta omaan tahtiin teen, niinkuin aina ennenkin. Tänään on tullut suunniteltua jo tulevaa tutoreiden toria, vähän ennakkoon materiaalia ja vinkkejä opiskeluun. Katsotaan saanko sen torille asti järjestettyä. torihan pidetään 25.11.2014 ja sama aika kuin viimeksi eli 18.00.

Eilen tein piparitaikinan jääkaappiin kovettumaan, poika sitä jo kävi napsimassa. En kyllä vielä tiedä milloin sen leipoo, mutta onpahan valmiina odottamassa inspiraatiota tai vaikka yllätysvieraita varten. Piparit on onneks nopita laipoa ja tuoksu on ihana, kunhan ei polta niitä (ei kannata kääntää niille selkää, on kokemuksia...).

Eilen myös päättyi ilmoittautuminen lähitapaamiseen, toivottavasti mukaan saatiin monta osallistujaa. Lähitapaaminenhan on Helsingissä jo 28.-29.11. Olisi kiva tavata muita opiskelijoita ihan silmätysten, eikä pelkästään linjoilla.

Nyt on ulkona nollakeli joten kyllä se talvikin sieltä joskus saapuu Joulun avajaiset ja pikkujoulut on jo ovella.

Otetaan päivä kerrallaan ja tsempataan yhsdessä eteenpäin!

Mukavaa viikkoa kaikille!

perjantai 14. marraskuuta 2014

MUSIIKKIA ja vähän muuta

No olipas nopee musiikin kurssi, siis aloitin eilen silmäilemään tehtäviä ja sain tänään puolen päivän aikaan ne kaikki tehtyä. Tein myös vapaaehtoiset harjoitustehtävät. huh huh. Voiko kurssi olla oikeesti noin helppo, vai mikä siinä oikein oli? Ainakin oli inspiraatiot kohdallaan kurssia suorittaessa. tToisalta kyllä jännittää kuulla arvioinnin jälkeen tuomio...

Musiikki on aina muutenkin kiinnostanut monella tapaa. Saan inspiratioita musiikin kuuntelusta. Joskus mielimusiikin kuuntelusta saa voimaa ja innostusta jatkamaan taas eteenpäin., ainakin jos masentaa ja on jotenkin jaksamaton olo, eikä mikään oikein kiinnosta.

No enkun AC- kyselytunnille olisin tänään mennyt, mutta kumpikaan selaimista ei suostunut aukasemaan sivua, joten ei voinut mitään. Ei mulla mitään kysyttävää tehtävistä olisikaan ollut, mutta aina voi kertailla joitain asioita, tai muuten vaan jutella opettajan kanssa.

Historian kurssin tehtäviäkin on jo tullut silmäiltyä, mutta historiaan aion perehtyä paremmin vasta sitten, kun olen saanut enkun tokan ryhmiksen loppuun. Viimeistään joulukuun alussa olis sitten historian vuoro. Saas nähdä saanko sen tehtyä valmiiksi ennen joulua tai edes ennen Uutta Vuotta. En ota paineita siitä, koska onhan se nonstop-kurssi ja voin tehdä sen omaan tahtiini.

Tänään on onneks taas saunapäivä, pääsee lämpöseen löylyyn...
Hmmm...Pitäisköhän sitä leipoa jotain viikonloppuna? Vois leipoa vaikka voisilmäpullia, tai jauhelihapasteijoita, tai vaikka molempia. Ei huono ajatus, vai mitä?

Mukavaa viikonloppua kaikille tasapuolisesti ja ottakaahan iisisti.!

Palataan taas myöhemmin ja tsemppiä opiskeluun!

tiistai 11. marraskuuta 2014

TAAS TURISTAAN

No niin, nyt on siis ensimmäinen tutoreiden tori pidetty. Paljon tuli asiaa ja tallenne löytyy muikusta lähiaikoina, varmaankin huomenissa. Oli vaan muutama torilla mukana, mutta loput voi katsoa tallenteen muikusta. Seuraava tori pidetään siis 25.11. kello 18.00 ja sinne voi lähettää kysymyksiä mun tai Saaran sähköpostiin. Vielä voi myös ilmoittautua mukaan lähitapaamiseen Helsinkiin, joka pidetään 28. ja 29.11. Ilmoittautumista on jatkettu 17.11. asti. Tulkaa mukaan. pidämme siellä myös Tutoreiden turinatunnin, joten tulkaa tapamaan meitä sinne. Mahdollista on myös jutella kahden kesken, jos siltä tuntuu.

Tänään tuli enkun tän viikon tehtävät, joita sain muutaman jo tehtyäkin aamulla. Meinas vähän ruveta tökkimään muutama viime viikon tehtävä ja oli pakko pitää hetkisen taukoa siitä. Jotenkin noi silmät meinaa olla taas vähän arat, ei oo oikein saanu vissiin nukuttua kunnolla. No kyllä se taas tästä suttaantuu.
Ruotsin tehtävät odottavat kauniisti vuoroaan, mutta antaa odottaa. ajattelin, että saan tämän enkun kakkoskurssin ensin alta pois, sitten voin jatkaa taas ruotsia eteenpäin.
Historiakin kiinnostaisi, sitä olis vielä kaks kurssia jäljellä. maantieto olis kanssa mukavaa, vaikka loput kurssit onkin enää valinnasia. Eka kurssi on siis suoritettu jo.

Viime viikko ja viikonloppu olikin ruokien tekoa. Maksalaatikot ja porkkanalaatikot tein siis alkuviikosta, niin kuin kerroin aikaisemmin. Viikonloppuna tein juusto-bataattilaatikoita 4*0,5l vuokiin ja saman verran lanttulaatikoita. Ai niin, saman verran tuli tehtyä myös lohilaatikoita, mutta isäntä napsi suihinsa yhden. Nyt olis enää imelletyt perunalaatikot odottamassa tekemistä, niin kaikki laatikot joulua varten olis valmiina. Leipomisia voi harkita sitten lähempänä joulua, ne tulee muuten syötyä liian aikaisin.

Ulkona on taas niin harmaata, ainakin täällä Sysmässä, mutta ei anneta sen häiritä. Otetaan päivä kerrallaan ja tsempataan itsemme yhdessä eteenpäin.

Mukavaa viikkoa kaikille!

torstai 6. marraskuuta 2014

Tällä viikolla

No nyt eletäänkin jo marraskuuta ja aika tuntuu taas lentävän ihan siivillä. Enkun ekan viikon tehtävät on tullut tehtyä ja lähetettyä jo tiistaina, mutta uusia tämän viikon tehtäviä ei ole vielä edes aloiteltu, silmäilty kyllä. No eilen olin kyllä enkun AC:ssakin. Tänään taitaa olla taas English club, kello 18.00 alkaen, mutta saas nähdä muistaako sen enää siihen aikaan. Saksan unohtuneen suullisen tehtävän sainkin jo tehtyä ja lähetettyä. Nyt vaan odotellaan...kääk... arviointia, huh.

Tiistaina tein jo jouluruokiakin, 5*0,5l  ja 1*0,85l foliovuokiin porkkanalatikoita. Nyt on saman verran maksalaatikoita uunissa, joten ihan ok meininki. Juustoinen bataattivuokakin voisi olla mukava piristys joulupöytään, joten taidanpa tehdä sen seuraavaksi...

Aloitan noi jouluruokien tekemisen aina ajoissa, koska teen ne valmiiksi pakastimeen ja teen niitä samalla myös lahjaksi äidilleni. Äitini on 84- vuotias ja tämä on ollut jo vuosia minulla tapana.

Eilen kävin hakemassa Sysmän kirjastosta Positiivisen psykologian voima - kirjan, mutta en ole sitä kerennyt vielä kunnolla aloittamaankaan. AC-tunteja ja palaverejä on tällä viikolla vielä tiedossa ja yritän vastailla aina mahdollisuuksien mukaan facebookissakin.

Eilen paikallisesta lehdestä (Lähilehti) minulle sähköpostia ja koska olen Otavan Opiston Vuoden 2014 Nettiopiskelija (Kirjaston johtaja oli antanut vinkin), minusta halutaan tehdä juttu paikalliseen lehteen. Lehti ilmestyy 19.11. Ens viikolla lupasi ottaa yhteyttä ja samalla sovitaan aika kuvaukseenkin, no huh huh...

Tällä viikolla pitäisi saada noi enkun tehtävät taas tehtyä ja jotain muutakin, mutta eiköhän se taas onnistu.
Ens viikollekin on siis odotettavissa tohinaa, sillä onhan 11.11. kello 18.00 alkaen meillä Salosen Saaran kanssa ensimmäinen yhteinen tori ja toivottavasti sinne on tulossa porukkaa. Olin yhdellä iltatorilla 4.11 ainoana, siis opettajan kanssa kahdestaan. Täytyy sanoa, että oli aika outoa, mutta eipä oööuut ensimmäinen kerta...

Mukavaa viikkoa kaikille ja tsemppiä syksyn pimeisiin iltoihin!